Kuka minä olen?
Tytti Koivunen on hempeä-ääninen tamperelainen laulaja-pianisti.
Tytillä on ollut musiikkialan yritys vuodesta 2014 ja hän on tehnyt satoja keikkoja vuosien varrella. Hän keikkailee yksin laulaja-pianistina ja isommilla kokoonpanoilla viulistin, sellistin ja pianistin kanssa.
Tytille on tärkeää että saa keikkailla siellä missä pääsee kohtaamaan erilaisia ihmisiä, sytyttämään musiikillaan tunteita ja herättämään muistoja.
Ohjelmisto onkin muokattavissa monenlaisiin tilaisuuksiin. Musiikki sopii niin häihin, syntymäpäiville, ristiäisiin, hautajaisiin, yritystilaisuuksiin kuin ravintolaan tunnelmaa luomaan. Tytti keikkailee säännöllisesti myös vanhainkodeissa ja palvelutaloissa erilaisilla ohjelmistoilla.
Tytti julkaisee myös omaa musiikkia. Uusimmat singlejulkaisut ovat Nään sun särkyneen ja Aion jaksaa rakastaa vuosilta 2021 ja 2022.
Pianonsoiton opetus on myös osa Tytin työtä, hän opettaakin Annalassa ja Vuoreksessa pianonsoittoa sekä lapsille, että aikuisille.
